tiistai 31. joulukuuta 2013

some presents

Sain niin ihania lahjoja taas tänäkin jouluna, että tahdoin kuvata osan niistä tänne! Kuvasin vain ne esteettisimmät yksilöt, vaikka aivan yhtä paljon iloitsen myös saamistani untuvatossuista, leffasta, suklaasta, kynttilöistä sun muusta pienemmästä ja isommasta. Mun esteettinen silmäni ei vain salli ihan niin kaikenkirjavaa postausta, haha!

Niin parhaita levyjä, jee! Vasemman puoleisen CD:n, Good Shoesin No Hope, No Futuren, sain jo aiemmin joulukuussa isältä, mutta otin sen silti tähän joululahjalevyjen joukkoon. Good Shoesin lisäksi levyhylly sai täytettä King Krulen 6 Feet Beneath the Moonista ja Arctic Monkeysin aina vaan yhtä toimivasta Suck it and seestä. (Miten toi kuuluisi kirjoittaa taivutettuna? :D)

 Espanjan Vogue on mitä mukavinta passiivista kielen opiskelua. Pentikin lasipurnukka taas on täydellinen korujen säilytykseen!

Vihdoin Marimekon raitapaita, tätä olen kaappiini kaivannut! Myös Bialetin pressopannu pääsi tänään ekaa kertaa käyttöön, nam!

Pörröpäällysteinen kuumavesipullo on jotain, mitä en tiennyt tarvitsevani, mutta nyt kun mulla on se, oon ihan koukussa! Yvan Rodicin maailmanympärysmatkoilta kertyneet kuvat A Year in the Life of Facehunter -kirjassa ovat paitsi ihanaa inspiraatiota, myös mitä pahinta lietsontaa mun ikuiseen matkakuumeeseen...

Tänään ilta kuluukin sitten tämän vuoden lopetuksen ja uuden vuoden aloituksen juhlinnassa. Uusi vuosi on todella pitkään ollut yksi mun suosikkijuhlista - vuoden vaihtumisessa ja kaikessa siinä kimalluksessa on samaan aikaan jotakin haikeaa, toiveikasta ja taianomaista. Pitäkäähän kaikki tänään ikimuistoinen ilta, miten ikinä sen vietättekään!

2 kommenttia:

  1. Ihania lahjoja, mulla on tuo aivan sama Pentikin purkki korurasiana!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo se on kyllä aika bueno siihen tarkotukseen!

      Poista